Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tarina alkaa syksystä 1968, jolloin pidettiin Kirjakerhon perustava kokous. Mukana olivat johtavat suomalaiset kustannusyhtiöt Otava, WSOY ja Tammi.
Niko Kazantzakisin Kerro minulle Zorbas oli ensimmäinen kuukaudenkirja. Vuoden 1969 loppuun mennessä Kirjakerhoon oli liittynyt yli 40 000 jäsentä.

 
1970-luku

Suomalaisten lukuharrastuksen kehittäminen otettiin Kirjakerhossa vakavasti jo heti alkutaipaleella ja omien ajatusten tueksi tahdottiin tutkittua tietoa. Kirjakerho teki mm. yhdessä Valtion Kirjallisuustoimikunnan kanssa suomalaisten lukuharrastuksia ja –tottumuksia luotaavan tutkimuksen. Kirjakerhon tarjontaa monipuolistettiin ottamalla mukaan myös kerhomatkat ja musiikki. 200 000 jäsenen raja rikkoutui vuonna 1974.
 
Vuonna 1977 perustettiin Suuri Nuorten Kirjakerho, Fantti. Sen tarkoituksena oli ”parantaa nuoret puhekuplataudista, jota jatkuva sarjakuvien lukeminen ylläpiti”. Myös naiset saivat samana vuonna oman Femi-kerhonsa. 70-luvulla Kirjakerho kustansi myös ensimmäisen oman kirjansa, Suuren Toivelaulukirjan, yhdessä Musiikki-Fazerin kanssa.
Vuosikymmenen lopulla Kirjakerho alkoi julkaista mittavaa Suurta Kansalliskirjastoa, jonka ensimmäisenä teoksena oli Mika Waltarin historiallinen eepos ”Valtakunnan salaisuus”. Suuri Kansalliskirjasto edusti sodanjälkeisen ajan vahvinta kotimaista kirjallisuutta 40 – 70 –luvuilta.
 
Aluksi Kirjakerho toimi vain postitse, mutta jo vuonna 1978 perustettiin ensimmäinen kerhomyymälä Helsingin Hietalahdenrantaan.


1980-luku

Uusi vuosikymmen toi valikoivalle lukijalle Laatukirjaston, joka tutustutti kirjakerhon jäsenet maailman parhaaseen kertomakirjallisuuteen. Valittujen kirjojen tasosta vastasi kolmihenkinen korkean tason asiantuntijaraati. Ensimmäiseksi Laatukirjaksi valittiin Graham Greenen Voima ja kunnia vuodelta 1940.
Lisäksi Kirjakerhon yhtenä kulttuuritekona voidaan mainita Kalevalan esittely kuukaudenkirjana vuonna 1984. 


1990-luku


90-luku merkitsi laajenemisen aikaa. 90-luvun puolivälissä perustettiin kaksi uutta kirjakerhoa, jotka toimivat yhä tänäkin päivänä: Koululaisen Kirjaklubi ja Metsästys & Kalastus Kirjaklubi. Book Avenue näki päivänvalon 90-luvun lopulla, samoin kuin tytäryhtiömme Suur Eesti Raamatuklubi Virossa. Kerhomyymälätoiminta laajeni Tampereelle ja Turkuun. Vuonna 1998 Kirjakerho siirtyi kokonaan Otava-Kuvalehdet –konsernin omistukseen.
 

2000-luku

 

Uusi vuosituhat on ollut suuren muutoksen aikaa Kirjakerholle. Uusia kirjakerhoja on perustettu tasaiseen tahtiin: Suuri Suomalainen Lastenkerho (entinen Leppäkerttu), Erä Kirjakerho, Mauri Kunnas Kirjakerho, Dekkarikerho ja Kotimaiset klassikot kirjakerho. Yhtiön myymäläketju laajeni Jyväskylään ja Ouluun. Liiketoiminta on myös laajentunut Libricard-kirjalahjakortin myötä. Lisäksi Kirjakerho on halunnut avata ovensa kaikille kirjanystäville perustamalla Suuri Kuu –verkkokirjakaupan. Vuonna 2007 yhtiön kerhomyymälät muuttuivat Suuri Kuu kirjakaupoiksi. Kotimaiset klassikot -kirjakerho lopetettiin vuonna 2008.

Verkkokauppojen (sskk.fi ja suurikuu.fi) kirjavalikoima kattaa nykyään kaikki Suomessa julkaistut kauno-, tieto- ja oppikirjat. Vuoden 2010 alussa Suuri Kuu -verkkokirjakauppa otti valikoimiinsa myös oppikirjat.

 

© Otavamedia Oy. Powered by ToimiSait